mietteitä

Ari Niemi 4.10.2019

Kristus teissä, kirkkauden toivo (Kol.1:27)

Kristukseen uskovien elämäntehtävä on tuottaa hedelmää Jumalalle eli tehdä asioita, jotka tuottavat Jumalalle kunniaa. Näin voidaan määritellä elämämme tarkoitus ja syvin päämäärä. Elämme Hänelle, joka on kuollut puolestamme.

Usein kuitenkin murehdimme, että epäonnistumme tässä. Emme tuota kovin paljoa kunnia Jumalalle, jos ollenkaan. Elämme vain itsellemme. Etsimme kunniaa ja kaikkea mukavuutta itsellemme ja läheisillemme.

On hyvä, jos näemme elämämme hedelmättömyyden ja murehdimme sitä, mutta emme saa jäädä siihen. Sillä Jeesus sanoo meille Sanassaan: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, kantaa paljon hedelmää, sillä ilman minua te ette voi tehdä mitään” (Joh.15:5). Eli me emme voi tuottaa hedelmää omin voimin. Jeesuksen täytyy tehdä se meissä. Meidän täytyy vain pysyä Hänessä, antaa elämän virtailla Hänestä meihin.

Tämän Hän tahtoo tehdä meissä Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki asuu ja elää jokaisessa uskovassa, sillä ilman Häntä emme voi edes uskoa. Mutta annammeko Hänen täyttää meidät jatkuvasti? Hän asuu meissä, mutta saako Hän meidän huomiomme päivittäin?

Tämän syyskauden aikana saarnojeni aiheena on Pyhä Henki. Hänen persoonansa, Hänen täyteytensä, Hänen lahjansa ja niiden käyttäminen.

Tervetuloa mukaan!

mietteitä

Ari Niemi 12.6.2018

Ylivertainen Jeesus

Onko sinulla kiusaus palata takaisin entiseen elämään tai vaikka kokeilla jotain muuta kuin elämää Kristuksen yhteydessä? Ehkä sinua houkutellaan ja painostetaan. Sinulle syydetään erilaisia vaihtoehtoa ja kerrotaan kuin paljon menetät, kun seuraat Jeesusta. Silloin olet vähän vastaavassa tilanteessa kuin Heprealaiskirjeen vastaanottajat. Heitä yritettiin pakottaa ja houkutella kompromisseihin ja paluuseen juutalaisuuteen. Siksi he tarvitsivat tuon kirjeen.

Mutta tuon kirjeen sanoma on myös sinulle. Älä hylkää koskaan Kristusta! Älä anna minkään asian ottaa Hänen paikkaansa ensimmäisenä asiana elämässäsi! Hänen hylkäämisellä on ikuiset seuraukset ja kaiken lisäksi Hän paljon enemmän ja paljon parempi kuin mikään muu. Jos uskosi tuntuu tyhjältä, niin vika ei ole Kristuksessa, vaan siinä että sinulla on liian vähän Häntä. Vain Hän voi tyydyttää ihmisen syvimmät tarpeet.

Siksi Heprealaiskirjeessä korostetaan Kristuksen ylivertaisuutta. Se on kirjeen pääsanoma. Kristuksessa on kaikki, ilman häntä meillä ei ole mitään. Hän on paras! Parempi kuin mikään muu. Voitaisiinkin sanoa, että koko kirjeen avain sana on parempi. Hänessä meillä on parempi pelastus (6:9), parempi toivo (7:19), parempi liitto (7:22), paremmat lupaukset (8:6), parempi uhri9:23, parempi omaisuus, perintö (10:34), parempi maa (11:16), ylösnousemus (11:35), parempaa kuin VT:n sankareilla oli (11:40), Parempi veri (12:24).

Syyskauden 2018 alkaessa alan seurakunnassamme käsittelemään Heprealaiskirjettä. Toivon että tulet mukaan mahdollisimman usein.

mietteitä

Ari Niemi 21.9.2017

Oletko onnellinen tänään?

Onnellisuus on jotain mitä suurin osa ihmisistä tavoittelee. Siitä on tullut kaiken päämäärä. Kuitenkin onnellisuus näyttää pakenevan sen tavoittelijaa. Se on aina seuraavan vuoren takana. Kunhan vaan ensin saan sen auton, talon tai huvilan. Kunhan vain tulen hiukan rikkaammaksi, paremmaksi, menestyneemmäksi. Kunhan vain paranen, löydän sen oikean ihmisen jne. 

Raamatun mukaan onnellisuuden ei tarvitse riippua olosuhteista tai tilanteista. Sitä ei kannata tavoitella kynsin hampain. Se tulee luontaisetuna, kun haluaa elää lähellä Jumalaa. Se ei aina tarkoita valtavia tunteita, mutta se voi olla syvä myönteisyys kaikissa elämän tilanteissa ja toivo silloinkin kun kaikki näyttää pimeältä. Tätä kuvaa hyvin Paavalin Kirje Filippiläisille. Paavali kirjoitti sen vankilasta, jossa häntä uhkasi kuolema kokoajan. Kuitenkin kirje on täynnä iloa, uskoa ja positiivisuutta. Tässä siitä muutama makupala:

  • Aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta (1:4)

  • Mutta minä tahdon, että te, veljet, tietäisitte, että se, mitä minulle on tapahtunut, on koitunutkin evankeliumin menestykseksi (1:12)

  • Vaan jos minut uhrataankin tehdessäni teidän uskonne uhri- ja palvelustoimitusta, niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne; samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani!( 2:17-18)

  • Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! (4:4)

Aloitan lokakuun ehtoolliskokouksessa 1.10. uuden saarnasarjan ”elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto”, jossa käsittelen Filippiläiskirjettä. Toivon sen saavan aikaan tätä syvää onnellisuutta ja kaikkea Jumalan tahtoa meissä jokaisessa.

Tässä tulevien raamattutuntien alustavat otsikot:

  1. Seurakunta ja esirukous 1:1-11

  2. Ilo evankeliumin etenemisestä 1:12-19

  3. Elämä on Kristus ja kuolema on voitto 1:20-30

  4. Kristuksen mielenlaatu 2:1-11

  5. Jumalan teko ja ihmisen osuus 2:12-18

  6. Työtoveruus 2:19-30

  7. Harhaopettajat 3:1-11

  8. Jatkuvasti eteenpäin 3:12-21

  9. Kehotuksia 4:1-9

  10. Antamisen siunaus ja luottamus Jumalaan 4:10-23

Tervetuloa mukaan!
 

mietteitä

Ari Niemi 27.1.2017

Tessalonikan seurakunta oli menestyvä seurakunta. Nuori seurakunta kasvoi ja voi hyvin. Se meni voimallisesti eteenpäin vaikeuksien ja vainojen keskellä. Herran Sana oli heidän kauttansa kaikunut kaikkialle: omaan maakuntaansa Makedoniaan, naapurimaakuntaan Akaiaan ja jopa kaikkialle maailmaan. Kaikkialla, minne Paavali meni, tiedettiin jo Tessalonikan herätyksestä. Heistä oli tullut esikuvia muille seurakunnille.

 

Apostolien tekojen 17:sta luvusta voimme lukea miten tämä seurakunta syntyi. Paavali meni synagogaan kolmena sapattina ja keskusteli ihmisten kanssa ja selitti kirjoituksia ja osoitti niiden perusteella, että Jeesus on Kristus eli juutalaisten odottamana Messias. Näin muutamia juutalaisia tuli uskoon ja myös suuri joukko jumalaapelkäävisiä kreikkalaisia ja ylhäisiä naisia. Sana tuli heidän tykönsä, mutta ei vain jänninä kertomuksina, viisaina ajatuksina tai korkeana teologiana vaan myös voimana Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella.

 

Mutta sitten heti alkoivatkin vainot ja Paavali joutui lähtemään pois ja jättämään nuoret uskovat vainojen keskellä Herran haltuun. Näyttää siltä, että Paavali ei ehtinyt olla Tessalonikassa kuin noin kuukauden. Niinpä seurakunta oli hyvin nuori ja oppimaton, kun Paavali joutui jättämään sen. Tämä on varmasti herättänyt seurakuntalaisilla turvattomuutta ja epävarmuutta ja monet varmaan ajattelivat, että nyt se kuolee pian. Mutta mitä vielä, se vain kasvoi ja kasvoi ja voi hyvin.

 

Miten tämä oli mahdollista? Raamattu ei kerro meille yksityiskohtia, mutta voimme olla varmoja, että vaikka tuolla seurakunnalla ei ollut oppinutta pastoria, ei kirkkoa, ei varmaan juuri mitään inhimillistä mihin turvata, niin heillä oli elävä ja voimallinen Jumala. Pyhä Henki todella johti tuota seurakuntaa ja Hän oli tuon seurakunnan elämän lähtökohta ja edellytys. He tiesivät, etteivät pärjää ilman Häntä. Heillä ei ollut viisautta, voimaa, kykyä tai yhtään mitään ilman häntä. He eivät voineet turvautua mihinkään muuhun. He eivät voineet sanoa apua etsivälle ihmiselle, että mene pastorin luo tai odottaa että joku toinen parempi tekee sen ja sen tehtävän. He yksinkertaisesti toimivat Pyhän Hengen johdossa.

 

Mutta silti tuo seurakunta tarvitsi kannusta, rohkaisua ja opetusta. Siksi Paavali kirjoitti Ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen melko pian seurakunnan perustamisen jälkeen. Mekin voimme saada paljon tuosta kirjeestä: syttyä samaan intoon, rohkaistua näiden uskovien esimerkistä, oppia Paavalin syvällisestä opetuksesta, yms. Siksi tänä kevätkautena 2017 käsittelen saarnoissani tätä voimallista kirjettä. Uskon, että sen sanoma rakentaa meidänkin seurakuntaamme ja jokaista yksilöä.

mietteitä

Ari Niemi 12.9.2016

Joh.17:20-21

20. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,

21. että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

 

Jeesus viittaa tässä kaikkien uskovien väliseen yhteyteen, todelliseen yhteyteen. Jos katsomme hiukan historiaa ja nykytilannetta, niin näyttä vahvasti siltä että Kristuksen rukoukseen ei aina ole tullut hyvää vastausta. On ollut uskonsotia ja vaikka mitä. Tänäkin päivänä uskovat ovat kovin usein jopa toistensa vihollisia. Puhutaan pahaa, juorutaan ja kadehditaan yms. Ehkä siksi ei myöskään ole herätystä.

 

Mutta mitä keskinäinen ja rakkaus ihmisten kesken voi todellisuudessa olla? Mehän emme ole täydellisiä, emmekä kykene rakastamaan kuten Jumala. Me olemme erilaisia, erinäköisiä, eri- ikäisiä, eriluonteisia, meillä on erilaiset taustat ja kokemukset. Kuinka me voisimme siis kokea todellista yhteyttä? Mutta Jumala haluaa yhdistää juuri erilaiset ihmiset. Ei ole mikään ihme jos kaksi sopivasti samanlaista ihmistä tykkäävät toisistaan, mutta jos täysin erilaiset ihmiset rakastavat toisiaan se on Jumalan ihme. Mutta Jumala voi tehdä ihmeitä! Mutta usein Hän tekee niitä vain niille jotka sitä häneltä pyytävät ja sitä haluavat.

 

Ensimmäinen asia jota voit tehdä rakentaaksesi uskovien keskellä todellista on rukoilla. Rukoile Jumalalta tätä ihmettä. Ennen kaikkea itsellesi, että voisit levittää rakkautta ja yhteyttä Jumalan lasten keskuuteen.

 

Toiseksi voit tehdä lujia päätöksiä Jumalan edessä. Rakkaus on tekoja, ei tunteita. Voit rakastaa teoilla vaikka tunteissasi kokisit aivan muuta. Kenties et voi pitää, mutta voit rakastaa. Jos rakastat, et tee pahaa toiselle, et puhu pahaa toisesta, pyrit tekemään mieluummin hyvää ja puhumaan hyvää toisesta.  Jos rakastat, annat anteeksi. Ainakin haluat ja pyrit siihen.

 

Kolmanneksi voit pyrkiä näkemään uskovan veljesi Jumalan näkökulmasta. Veljesikin on Jumalan lapsi, uusi luomus Kristuksessa, jota Jumala rakastaa aivan yhtä paljon kuin sinua. Hän haluaa sinunkin rakastavan Häntä. Kenties joku hänen ominaisuutensa ärsyttää sinua tai hänen heikkoutensa kyllästyttää sinua. Mutta Hän on Kristuksessa täydellinen ihan niin kuin sinäkin. Kestä siis Hänen heikkouttansa.

 

Room.15:1-2.

1. Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi.

2. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.

 

Neljänneksi voit pyrkiä näkemään asioita, jotka yhdistävät meitä. Meillä on sama ylistettävä Jumala. Sama Isä, jota me kaikki rakastamme ja tahdomme ylistää. Sama vapahtaja ja sama voimanantaja, sama päämäärä ja samat tavoitteet. Me olemme sisaria ja veljiä keskenämme. Voimme siis ylistää yksimielisesti Herraamme. Yksimielisyys ei tarkoita sitä että meidän tarvitsisi olla kaikista asioista samaa mieltä vaan että emme anna mielipide-erojemme tulla hengen yhteyden esteeksi. Jumalan lapsina meillä on kuitenkin ratkaisevan paljon yhdistäviä asioita, jotta voimme kokea yhteyttä keskenämme, jos haluamme.

 

Viidenneksi voit tulla mukaan seurakunnan aktiivisesti seurakunnan toimintaan. Yhteys on tarkoitettu olla enemmän kuin positiivinen ajatus toisesta, se on toisen tuntemista, palvelemista ja syvää ystävyyttä. Tätäkin on mahdollista kokea.

mietteitä

Ari Niemi 15.2.2016

1.Piet.4:10 Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla,
minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.

 

Jumala on kutsunut meidät palvelijoiksi: Hänen palvelijoikseen ja toinen toisemme palvelijoiksi. Raamatun aikaisessa yhteiskunnassa palvelijat olivat orjia. He eivät voineet itse päättää, millä tavoin ja milloin he palvelivat. He olivat rangaistuksen uhalla pakotettuja palvelijoita.

Mutta me, Kristuksen palvelijat, emme ole orjan asemassa. Samalla kun olemme Jumalan palvelijoita, olemme myös Hänen lapsiaan. Eikä hän pakota meitä mihinkään. Kuitenkin Hän odottaa meidän vapaaehtoisesti antautuvan ilman ehtoja palvelemaan.

Hän kutsuu meitä palvelemaan lahjojemme mukaan. Hän on antanut meille paljon lahjoja, niin luonnollisia kuin hengellisiäkin lahjoja. Hän on myös halukas antamaan lahjoja lisää, jos niitä anomme ja haluamme niitä palvelusta varten. Armolahjat ovat Jumalan antamia palveluun tarkoitettuja yliluonnollisia varusteita, jotka ovat tarkoitetut kaikille uskoville. Ne eivät ole superuskoville tarkoitettuja erikoispalkintoja. Ne ovat puhtaasti armon perusteella annettavia lahjoja seurakunnan rakentamista ja Jumalan palvelemista varten. Ne kuuluvat meille kaikille uskoville, jos vain haluamme palvella Jumalaa ja tehdä, mitä Hän on käskenyt meidän tehdä.

mietteitä

Minna Rissanen 3.9.2015

Arkipäivän uskoa                                                      

                                       

Joskus luulin, että uskovan elämä on vuorattu pumpulilla ja päällystetty popcornilla. Sitäkin se on ollut, mutta myös paljon muuta. Arkipäivän usko on koeteltua. Siitä on kaikenlainen hienostelu ja korulauseet poissa. Se on kuin rukiinen leipä, ei mikään coctailpala. Se on jotain, mikä ei aina tunnu niin hohdokkaalta, mutta jonka varaan voi laittaa kaiken. Onhan sen ydin Kristuksessa, joka sovitti ristinkuolemansa kautta kaikki syntini. Se on ilmainen henkivakuutus, joka toisin kuin maalliset vertailukohteensa, riittää myös rajan toiselle puolelle.

Arkipäivän usko kamppailee ihan samojen asioiden kanssa kuin kuka tahansa muukin.  Sille ovat tuttuja ihmissuhdehaasteet, taloudelliset vaikeudet, sairaudet, epäuskon hetket ja yksinäisyys. Jos se suostuu oppimaan virheistään, se voi kasvaa ja löytää ilon vaikeistakin hetkistä. Mikä kantaisikaan paremmin arjessa kuin yhdessä jaetut ilot ja surut?

Arkinen usko pitää seurakuntayhteyttä perheyhteytenä. Armon ilmapiirissä Jeesus itse on läsnä. Siitä syntyy uskon yhteys, joka armahtaa toista niin kuin itseäänkin ja tunnustaa, ettei tässä ajassa tule valmista. Koti on paikka, jossa jokaisella on jotakin annettavaa. Jokaiselle löytyy oma paikka ja tila, sillä tilaa on.

Arkinen usko haastaa minua kasvamaan ihmisenä, kristittynä ja kansalaisena. Se haastaa minua ottamaan vastuun omista teoistani, toisten parhaasta ja kotikaupunkini hyvinvoinnista. Arkinen usko malttaa pysähtyä myös kaikkein heikoimpien lähimmäisten rinnalle. Sinne, missä arki tekee kipeää ja lohdutus on harvinaista herkkua.

Kauniita sanoja, toiveajattelua, toteutumattomia kliseitä? Arkipäivän usko tunnustaa elämän realiteetit mutta kiinnittää katseensa sinne, mistä se tietää saavansa avun.  Arkipäivän usko on elämää, jossa eletään lähellä Jumalaa, lähellä ihmistä ja keskellä elämää. Juhla syntyy arjen keskelle yllättäen.  Sen ainekset kootaan rukousvastauksista, aidoista kohtaamisista ja rakastavan Jumalan läsnäolosta. Silloin se ei enää olekaan vain perusarkea, vaan arkea, jossa Pyhä on läsnä.

 

 

  • Facebook Social Icon
Löydät meidät:
Adlercreutzinkatu 31
06100 Porvoo