Suomalainen ei tarvitse kenenkään apua, vaan porskuttaa vaikeissakin tilanteissa omin avuin. Ainakin tämä on jonkinlainen perusoletus, jonka mukaan pyrimme elämään.
Ikävä kyllä tuomme helpolla tämän itseriittoisen mallin myös jumalasuhteeseemme! Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on kuitenkin parempi unohtaa omat päähänpinttymät ja tutkia tarkemmin minkälaisia rukouksen malleja Raamattu meille antaa.
Jo pyhäkoulussa olemme kuulleet tarinan Kuningas Salomosta. Jumala ilmestyi hänelle unessa ja lupasi antaa hänelle mitä tahansa hän haluaisi (1 Kun 3:5–14). Jumala mielistyi Salomonin pyyntöön viisaasta sydämestä niin paljon, että antoi viisauden lisäksi, rikkautta ja kunniaa sekä lupasi hänelle myös pitkän iän, jos hän eläisi Jumalan mielen mukaan. Pitääkö meidän siis rukoilla Jumalalta viisautta mieluummin kuin muita hyviä asioita? Tutun tarinan oppi on jäänyt mieleen jo lapsuudesta ja tuntuu itsestään selvältä!
Muutama vuosi sitten olimme palaamassa kotimaahan kymmenien maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen. Kun pakkasin tavaroitamme valmiiksi lentorahtia varten, mietiskelin mielessäni minkälaiseen kotiin tulisin ne purkamaan. Rukoilin uutta kotia ja kaikkea, mitä toivoin siinä olevan. Sitten muistin Salomon rukouksen! Pystyin hyvin kuvittelemaan, että jos sillä hetkellä olisin saanut Jumalalta mahdollisuuden pyytää mitä vain, pyyntöni olisi sisältänyt asumisneliöitä ja kauniin pihan, eikä suinkaan viisautta – mitä se sitten tarkoittikaan tässä kertomuksessa? Olinko siis Jaakobin kirjan (4:3) mukainen itsekäs rukoilija, joka pyysi väärässä tarkoituksessa, kuluttaakseen kaiken sitten mielihaluissaan? Tarkemmalla lukemisella aloin nähdä Salomon tarinassa asioita, joita en ollut ennen huomannut. Salomo pyysi viisasta sydäntä, että voisi tehdä hyvin sen tehtävän, jonka Jumala oli hänelle uskonut ja että voisi erottaa hyvän pahasta.
Hänen rukouksensa motivaatio oli siinä, että hän oli riippuvainen Jumalasta.
Kuninkaalliseen perheeseen syntyminen, koulutus, tai oma lahjakkuus eivät olleet hänelle itsestäänselvyyksiä. Niinpä hänen jo saamansa siunaukset, ja nyt myös Jumalan lupaus antaa, mitä ikinä hän pyytäisi, toivat mukanaan vastuun. Hän tiesi, kuka ne oli hänelle uskonut. Hän tarvitsi viisaan sydämen, jotta osaisi kantaa vastuun näiden siunausten saajana. Toisin sanoen, Salomo ymmärsi, että siltä, jolle on annettu paljon, vaaditaan paljon.
Meidän tulee lähestyä tällaisella mielenlaadulla Taivaallista Isäämme pyyntöinemme – ei ole ratkaisevaa, mitä pyydämme vaan, että pyydämme myös viisasta sydäntä, jotta meille uskottu siunaus virtaa eteenpäin!
Miksi emme siis rohkeasti anoisi, etsisi, ja kolkuttaisi, koska Jeesus on luvannut meille, että anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan (Luukas 11:9)?
Miksi meitä kehotetaan tuomaan kaikki asiat kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi – vaikka hän tietää mitä tarvitsemme?
Onko jatkuva anominen itsekästä? Astuuko Jumala sitten vasta kuvaan, kun vastaan tulee asioita, joista emme itse selviä?
Jeesus opettaa, että meidän tulee ennen kaikkea anoa Pyhän Hengen lahjaa!
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jumalaa kiinnostaisivat vain hengelliset tarpeemme. Jeesus opettaa meitä ”mallirukouksessaan” pyytämään myös jokapäiväistä leipäämme.
Asioiden pyytäminen Isältä osoittaa sitä, että laitamme luottamuksemme häneen. Rukoillessamme jokapäiväiseen elämään tarvittavia asioita, tunnustamme, että mitä ikinä meillä on, on hänen lahjaansa ja siunaustaan. Tunnustamme riippuvaisuutemme ja luottamuksemme häneen. Emme pidä itsestään selvyytenä tai oman työn tai lahjakkuuden tuloksena mitään, mitä olemme häneltä saaneet. Emme myöskään laita luottamusta ajalliseen väliaikaiseen siunaukseen, joka on meille uskottu, vaan turvaamme taivaalliseen Isään, joka on kaiken antaja.
Kuten Salomo, anomme Pyhää Henkeä ja hänen viisauttaan, että osaisimme käyttää Jumalan meille uskomat monet siunaukset - ajalliset ja hengelliset - Jumalan tarkoituksen mukaan!
Tänä uutena vuotena haluamme anoa, kolkuttaa ja etsiä entistä enemmän! Rukoilkaamme myös Pyhän Hengen mukanaan tuomaa sydämen viisautta, jotta osaisimme käyttää Jumalan mielen mukaisella tavalla kaiken sen, minkä hän jo on meille uskonut ja tulee vielä vastauksena rukouksiimme uskomaan!
Siunaten ja uuden vuoden toivotuksin Anne Sorila
Anne Sorila on juuri eläköitynyt ja Suomeen asettunut maailmankansalainen, joka opettelee elämää kantapään kautta. Hänen sydäntään lähellä ovat maailman haavoittuvaisempien ihmisten puolesta puhuminen ja Jumalan tahdon etsiminen omassa sekä seurakunnan elämässä.