Joskus luulin, että uskovan elämä on vuorattu pumpulilla ja päällystetty popcornilla. Sitäkin se on ollut, mutta myös paljon muuta. Arkipäivän usko on koeteltua. Siitä on kaikenlainen hienostelu ja korulauseet poissa. Se on kuin rukiinen leipä, ei mikään cocktailpala. Se on jotain, mikä ei aina tunnu niin hohdokkaalta, mutta jonka varaan voi laittaa kaiken. Onhan sen ydin Kristuksessa, joka sovitti ristinkuolemansa kautta kaikki syntini. Se on ilmainen henkivakuutus, joka toisin kuin maalliset vertailukohteensa, riittää myös rajan toiselle puolelle.
Arkipäivän usko kamppailee ihan samojen asioiden kanssa kuin kuka tahansa muukin. Sille ovat tuttuja ihmissuhdehaasteet, taloudelliset vaikeudet, sairaudet, epäuskon hetket ja yksinäisyys. Jos se suostuu oppimaan virheistään, se voi kasvaa ja löytää ilon vaikeistakin hetkistä. Mikä kantaisikaan paremmin arjessa kuin yhdessä jaetut ilot ja surut?
Arkinen usko pitää seurakuntayhteyttä perheyhteytenä. Armon ilmapiirissä Jeesus itse on läsnä. Siitä syntyy uskon yhteys, joka armahtaa toista niin kuin itseäänkin ja tunnustaa, ettei tässä ajassa tule valmista. Koti on paikka, jossa jokaisella on jotakin annettavaa. Jokaiselle löytyy oma paikka ja tila, sillä tilaa on.
Arkinen usko haastaa minua kasvamaan ihmisenä, kristittynä ja kansalaisena. Se haastaa minua ottamaan vastuun omista teoistani, toisten parhaasta ja kotikaupunkini hyvinvoinnista. Arkinen usko malttaa pysähtyä myös kaikkein heikoimpien lähimmäisten rinnalle. Sinne, missä arki tekee kipeää ja lohdutus on harvinaista herkkua.
Kauniita sanoja, toiveajattelua, toteutumattomia kliseitä? Arkipäivän usko tunnustaa elämän realiteetit mutta kiinnittää katseensa sinne, mistä se tietää saavansa avun. Arkipäivän usko on elämää, jossa eletään lähellä Jumalaa, lähellä ihmistä ja keskellä elämää. Juhla syntyy arjen keskelle yllättäen. Sen ainekset kootaan rukousvastauksista, aidoista kohtaamisista ja rakastavan Jumalan läsnäolosta. Silloin se ei enää olekaan vain perusarkea, vaan arkea, jossa Pyhä on läsnä.
Minna Rissanen