top of page

Emmauksen tien kulkijat - Luuk.24:13-35





1. Jeesus ilmestyy masentuneille ja epäileville opetuslapsille, Luuk.24:13-24.

- Hauta oli jo tyhjä, enkelit olivat ilmestyneet naisille.

- Mutta nämä kaksi eivät uskoneet, että Jeesus olisi voinut nousta ylös.

- He olivat murheellisia ja lannistuneita, se sokaisi heidät niin, että eivät tunnistaneet Jeesusta.

- Elämän murheet voivat vallata meidän mielemme niin, ettemme havaitse Jeesuksen olevan koko ajan vierellämme.

- Fil.4:6-7., Hoos.7:14.

- Herra on lähellä ja rakastaa meitä.

2. Opetuslasten väärät odotukset

- Heidän unelmansa oli, että Jeesus olisi hän, joka lunastaa Israelin.

- Heillä oli yhteiskunnalliset ja maalliset haaveet, eivätkä ymmärtäneet hengellistä tilannetta.

- Jeesus ei ollut tullut vapauttamaan Israelia maallisista sortajista.

- Hän oli tullut vapauttamaan synnin vallasta ne, jotka uskovat Häneen.

- Hengellinen tarve oli henkilökohtainen ja koski kaikkia, heitäkin.

- Meillä on taipumus nähdä muut tarpeet ennen hengellisiä tarpeitamme.

- Ef.1:15-19. Oletko sinä rukoillut näitä asioita itsellesi tai koko seurakunnalle?

- Jeesus maksoi Golgatalla meistä lunastushinnan aivan loppuun saakka.

- Jumala ei näe uskovia enää syntisinä vaan rakkaina lapsiaan, meidän ei tarvitse olla synnin orjia.

- Lunastus on siis todellinen, jokaisen kohdalla, joka uskoo.

- Ota tänään se vastaan ja astu ulos vankilastasi Jeesuksen nimessä.

3. Jeesus selitti kirjoitukset, Luuk.24:25-27.

- Voimme vain arvailla mitä kaikkea Jeesus otti esille Vanhasta Testamentista.

- 1.Moos.3:15, 1.Moos 22, 2.Moos.12, uhrijärjestelmä, Ps 16:10, Dan.6, Jes.53, Jer.31, Sak.9

- Jeesus moitti näitä opetuslapsia ymmärtämättömyydestä ja hitaasta uskosta.

- Sillä tämä teema on esillä kaikkialla Vanhassa Testamentissa, mutta sitä ei ymmärrä ilman Pyhän Hengen apua.

- Vain Pyhä Henki avaa kirjoitukset oikein. Lue siis rukoillen ja pyydä viisautta.

4. Leivän murtaminen avasi silmät, Luuk.24:28-31.

- Nämä opetuslapset eivät olleet paikalla, kun Jeesus viimeisellä aterialla apostolien kanssa asetti ehtoollisen.

- Mutta ehkä hän oli murtanut leipää heidänkin nähtensä aiemmin ja siinä oli jotain niin tuttua, että nämä tunnistivat Hänet. (Vai näkivätkö he hänen arpiset kätensä, kun hän mursi leipää?)

- Tämä kertoo meille ehtoollisen viettämisen tärkeydestä: Sillä voi olla silmiä-avaava vaikutus.

- Siihen osallistumalla, että syö syntejäsi anteeksi, etkä tule millään tavoin paremmaksi uskovaiseksi.

- Mutta jos oikealla asenteella siihen osallistut, muistiisi saattaa jäädä lähtemätön jälki siitä mihin vanhurskautesi perustuu.

- Älä suhtaudu ehtoolliseen, kuten johonkin taikatemppuun tai rituaaliin.

- Mutta itse Herra on läsnä uskon kautta ehtoollishetkessä, siksi se on pyhä hetki.

- Siksi laita pois kaikki synti ja tee parannusta ennen ehtoolliselle tuloa.

5. Jeesuksen kohtaaminen sai aikaan halun kertoa, Luuk.24:32-35.

- Heti kun nämä opetuslapset tunnistivat Jeesuksen heille tuli halu kertoa ylösnousemuksesta toisille.

- Halu kertoa evankeliumi tulee siitä, että kohtaamme Jeesuksen.

- Se on meidän iloinen tehtävämme ja etuoikeutemme.


18 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Muutos

bottom of page