Silloin kun kaikki menee hyvin, on helppoa uskoa ja luottaa Jumalan apuun. Todellinen usko koetellaan kuitenkin vastoinkäymisten ja kriisien keskellä. Raamatussa sanotaan, että ihminen voisi käskeä vuoria siirtymään, jos hän uskoisi Jeesuksen mahdollisuuksiin edes sinapinsiemenen verran.
Kun Jumala sallii elämääsi vaikean tilanteen, hän on etukäteen suunnitellut siihen myös ratkaisun. Vähitellen opit huomaamaan, että et kuljekaan yksin pimeässä laaksossa. Sen lisäksi Jumalan avusta jää muistijälki. Kun muistat, miten selviydyit aiemmista hädän hetkistä, opit kellumaan armon varassa kuin lapsi.
Vasta heikkona ja tarvitsevana ymmärrät, ettei sinua jätetä yksin horjumaan kuilun reunalle. Elämäsi varjot muistuttavat sinua siitä, että Jumala ei ole hyvä vain onnistumisten keskellä, vaan aina ja joka hetki. Myös silloin, kun kompuroit ja kaadut. Jos putoat, putoat Kristus-kalliolle. Se kestää varmasti sinun painosi.
Joskus ratkaisun saapuminen tuntuu kestävän iäisyyden. Silloin on inhimillistä väsyä omaan oloonsa ja olosuhteisiinsa. Uskokin tuntuu kuihtuvan ja valahtaa voimattomaksi kuin kastelua vaille jäänyt kasvi. Jumala on luvannut, että erämaassakin voi puhjeta riemuun. Sinäkin saat vielä iloita, vaikka juuri nyt ei tunnu siltä.
Usko ei ole kuin tomaatti, joka kasvaa paahteelta ja pakkasilta suojatussa kasvihuoneessa. Usko kasvaa elämän keskellä – siellä, missä sataa, tuulee ja pyryttää. Kaikkivaltias Jumala on suojaava varjosi. Hän tietää, kuinka paljon kestät päivän paahdetta ja pakkasen purevuutta. Hän asettaa rajat sille, kuinka paljon sielunvihollinen saa sinua kiusata. Samalla aivan huomaamattasi, uskosi rajat laajenevat ja luottamuksesi kasvaa.
Jumalan uskollisuus ei muutu. Uskollinen -sanan synonyymeja ovat varma, pettämätön ja taattu. Jumala vie aloittamansa työn päätökseen myös sinun kohdallasi. Kun sinusta tuntuu, että et enää jaksa uskoa ja luottaa, Jeesuksen ristintyö julistaa sinulle täyttä sovitusta ja armahdusta. Hänen uskollisuutensa on suurempi kuin sinun uskosi. Sinun ei tarvitse jäädä oman onnesi tai uskosi varaan.
2.Tess.3: 3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.

Olen Minna Rissanen ja työskentelen maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ammatillisena ohjaajana. Olen tehnyt työtä myös sairaanhoitajana, kansanedustajan avustajana sekä opettajana. Syvin kutsumukseni on olla Jumalan juoksutyttö. Minut on siunattu evankelistaksi, mutta sytyn myös Raamatun opettamisesta, musiikista ja kristillisestä naistyöstä. Nuorena haaveilin siitä, että saisin olla onnellinen. Luulin, että se tarkoittaisi helppoa elämää, joka takaisi minulle kaiken, mitä haluan. Nyt onneni asuu Jumalan hyvyydessä ja tavallisessa arjessa. Toivon, että saisin aina elää merkityksellistä elämää, jossa voisin toimia Hänen valtakuntansa hyväksi.