Tervehdys! Olen Samuli ”Hamilton” Haikonen Jumalan tahdonmukaisella sydämellä varustettu nuori mies Keravalta. Olen 23-vuotias ja käyn raamattukoulua Isossa Kirjassa. olen juuri aloittanut seurakunnassa opintoihini kuuluvan seurakuntaharjoittelun.
Jumalan tahto on se, että kaikki ihmiset saisivat kuulla Jeesuksesta. Sinä, joka luet tätä kirjoitusta, haluan kertoa sinulle rakastavasta Jumalasta, joka haluaa kanssasi henkilökohtaisen suhteen. Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen. Hän sai sen aikaan kantamalla syntimme - joka on Jumalasta erottava tekijä - ristille.
Olen itse tullut uskoon kuusivuotta sitten. Ensimmäiset pari vuotta vuotta olivat helppoja, koska en pitänyt Jeesusta elämässäni ykkössijalla. Sinä nuori, joka luet viestiäni, rohkaisen sinua laittamaan elämässäsi Jeesus ensimmäiseksi prioriteetiksi. Päätös prioriteetin inventaariosta ja uudelleen järjestelemisestä on prosessi ja se varmasti haastaa mukavuusaluettasi.
Jeesus kutsuu meitä kuolemaan itsellemme ja elämään Hänelle. Kun vastaanotamme Jeesuksen pelastajana ja tämän jälkeen annamme Hänelle ensimmäisen sijan ja hallintavallan elämässämme, meitä odottaa iso palkinto taivaan valtakunnassa, jossa ei ole sortoa, sotia eikä kipuja. Voimme ja saamme elää iankaikkisesti kaikkivaltiaan Jumalan luona turvassa.
Tavataan
